Luonto antaa energiaa

Hengitä syvään. Tunne luonto.

Luonnossa vietetty aika on parasta mitä voit itsellesi tehdä

Pääset tuntemaan raikkaan metsän tuoksun vesisateen jälkeen tai keväällä huomata kuinka kaikki alkaa puhkeamaan uuteen eloon. Syksyllä metsän tuoksut ja valmistautuminen talveen tuo aisteille uusia ulottuvuuksia.

Rentoa umpimetsäsamoilua ohjatusti pelkäämättä eksymistä
 

Mikäli tunnet, että haluaisit viettää metsässä aikaa, mutta esim. et uskalla olla siellä yksin, tai haluaisit poiketa polulta oikeasti umpimetsään ja kävellä siellä ihastelemassa luontoa tai aristelet polulta poikkeamista, niin voin auttaa sinua siinä asiassa, pelkäämättä eksymistä. Voin lähteä kanssasi metsään kävelemään. 

Palvelut ovat paikkakuntakohtaisesti sidottua eli vaikutan eteläisessä Keski-Suomessa ja Päijät-Hämeen pohjoisosassa. Ota rohkeasti yhteyttä.

Kesäisin mahdollisuus souturetkille Päijänteelle. En ohjaile massaryhmiä, vaan muutamaa henkilöä kerrallaan. Riippuen paikasta ja kohteesta. 

Luonto on kaunis ja palauttava elementti

Pieniä puroja, sammalmättäitä, tuulen huminaa, puron solinaa: luonnon viattomuus on koettava. Halutessasi pääset näkemään kaunista luontoa, jokaisena vuodenaikana, jokaisena päivänä - miten sinulle vaan käy. Kaikki on omasta itsestäsi kiinni. 

Taustastani

Olen suunnistanut pienestä pitäen ja kartta on minulle jokapäiväinen väline. Olen ollut partiossa ja pidän erähenkisyydestä. Liikun mieluiten siellä, missä muut eivät - nykyään kansallispuistot ovat ylikansoitettuja ja polut ovat kuluneita. 

Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita